Korppoo on merkillinen paikka, sillä täällä viihtyvät ihmiset, jotka saavat olla sellaisia kuin ovat - olivat he sitten elämäntaiteilijoita tai elääkseen taiteilijoita. Vierailevat tähdet koristelevat Retaisten kylän Paljasjalkapolun joka vuosi ympäristötaiteella, jota saariston sää hellii ja hioo. Nämä olivat mielestäni kiinnostavimpia viime kauden töitä, osa siellä vieläkin.
Korppoo is a peculiar place that allows us to be what we are. We are artists and artists of life and every year get visiting ones to decorate The Barefoot Path in Retais village with art. |
Pohjalaisena minulla on latoihin erityissuhde. Kaipaan niitä muovipaalien täplittämässä saariston peltomaisemassa ja haaveilen omasta ladosta, jossa valo puhkoo pölyistä ilmaa kesäpäivän hämärässä heinien keskellä. Ajatus hoivasta on hellyyttävä.
As an Ostrobothian I miss the barns of my childhood fields and wish I would one day have one of my own here, full with drying hay and sun light through the dusty air. |
Aidot tuoksut, lemut ja haisut lyövät syövyttävät keinotuoksut mennen tullen. Nenä tallettaa muistoja paremmin kuin mikään muistitikku. Metsän tuoksut tulevat hyvin kaukaa.
Our memories live in our nostrils. |
Ritari Puu. Haarniska ihmistä vai aikaa vastaan?
Anna on naapurisaaresta Nauvosta ja nauvolaisilla oli suuri sydän, kun Suomeen tulvi hätää kärsiviä. Miten minä juurtuisin vieraaseen maahan, kun niin ravinteet, ilmasto kuin kasvukumppanitkin olisivat outoja? Tänne on ollut helppo juurtua, kun kielien sekamelska on tuntunut rikkaudelta ja pohjalaisen mielenlaadun sovittaminen saaristoruotsalaiseen on antanut meheviä muistoja. Tuulessa seisominen on melkein kuin lakeudella ja nyt on kehitetty myös oma limppuresepti. Eniten kaipaan omieni murretta. Poljentoa ja hajareisielämänasennetta.
Yhä enemmän uskon välittämiseen ja hyvän tekemiseen. Ja se hoiva on kyllä molemminpuolista. Elämämme olisi karua ilman isovanhempien monipolvisia muisteluhetkiä, joissa juonenkäänteissä ja sukulaisuussuhteissa mukana pysyminen torjuu niin ikääntymisen kuin ikävystymisenkin oireita. Me kun aina luulemme olevamme niin ainutkertaisia elämänkäänteinemme kanssa ja epäilemme kykyämme selvitä, kun kolhuja kertyy. Ihan turhaan.