Celebrating Life with Colours

Tänä kesänä on meidän saaristokeskuksessamme Korpoströmin satamassa ollut lehmiä seinillä ja laiturilla, Victor Westerholmia ja tänä ihana Miinan kossa! Sinne kokoonnuimme myös juhlimastamaan Korppoon oman kesäpojan Ragnar Granitin taannoista Nobelia ja meidän suvun kantaparia, Fammoa ja Faffaa, heidän yli 60.hääpäiväänsä. Granit sai prenikkansa tutkittuaan silmän kykyä aistia värejä, Fammo & Faffa ansaitsevat omansa näyttämällä miten ne elämän värit nähdään.

This summer at the Korpoström archipelago center there were cows on walls and on the pier - artists Victor Westerholm and Miina Äkkijyrkkä. We gathered there one evening to celebrate one of our summer-residents Ragnar Granit and his Nobel price and the Grand Couple of our family and their over 60 years of marriage. Granit got his price for investigations of how the eye sees the colours. Our grandparents earn theirs for showing us to see them in life.

Middaagi seuraili viidenkymmenen vuoden takaista. Oli hauska kuunnella puheenvuoroja ja esityksiä aina lautasten välillä, ja varsinkin juhlaparin hellyyttäviä ja kauniita muistoja yhteisestä elämästä.

The supper followed the one 50 years ago and we got to enjoy memories shared of lifes between the plates.

Sitten tietenkin tanssittiin! Claes Andersson ja muut pojat jammasivat, ja me hinkkasimme parkettia. Tummeneva meri kimmelsi lyhtyjen valossa, ajattelin, tämä on elämän kermanekkuhetkiä täällä saaristossa. Jos arki on välillä liukastelua kallioilla ja puskua merituuleen, tarvitaan välillä korkojen kopinaa laiturilla ja kiliseviä maljoja elämälle.

Of course we danced! We need these kind of moments here when the every day is slippery steps on the cliffs and balancing in the wind - now it was a magical evening with lights on the pier reflecting on the dark waves of the sea and toasts to life.

Round & About Korppoo

In the end of summer comes the melancholy, I try not to count the days but to look back the endless weeks at home with the whole family around me. It is though there and it is to seize the day. So I suggested a Korpo Runt, a boat-tour around our main island. So when all the summer-workering children had returned home we lifted the anchor!

When turning north from our village harbour you are in the Korpoström route that is an ancient passage and a place for battles between old royal Swedish and Russian fleet. Now the west side of Korppoo is popular among boat-people and surrounded by summer villas and cottage.

Skorvlot with the pilot cottage copy, a small island belonging to our village Rumar.

We got some more diesel in Korpoström - and ice-creams to continue north-west corner.

Friend passing by with their Framtiden, the Future, a traditional archipelago sailing boat.

There is an separate area of Gyltö, an army base which signs we couldn't read but respected. A cannon up on the top got the youngest carried away and the rest of the journey we were pirates lurking for ships to conquer...

Assisting the captain...

Teleberget

In the north side of Korppoo is Verkan harbour where the little Fiskö takes people to smaller islands and where a popular summer harbour and restaurant for leisure boaters is, the Buffalo. The scent of their barbeque watered our mouths so we took take-away-baguettes and had our evening meal on the deck heading east.

Harbour of Galtby where the yellow ferries leave for Norrskata  and Houtskär islands and the white one to Ahvenanmaa, Aland.

Wattkast is an island north of Korppoo with vivid cultivation of vegetables and flowers. It is there where we always drive to buy the meat we need, from the Nystu farm, that has its cattle and sheep free pasturing in the wild growing island of the national park. Wattkast got an over 200 metres long brigde ten years ago that now connects the island to Korppoo main land.

East of Korppoo is Nauvo, Nagu in Swedish. The yellow ferry works night and day taking cars and people over the waterway. In the Nauvo side it is also the home pier of Eivor, the bigger red and white ferry that drives the route to bigger island south from Korppoo. And it is free for people on foot! What a way to see the archipelago!

Eivor and Nauvo Pärnais ferry harbour

It was getting darker and we could see the flashing lights of the small lighthouses along the route towards Utö and open sea. The air was humid of the evening and end of summer but at eleven p.m. it was still possible to find our own little  marina.

At the left the old Fagerholm sea guard base and at the right the old pilot station of Killingholm. This is the route that the anchestors of our estate were piloting 300 years Turku-Utö island. AfterUtö south it is only  the Baltic Sea and the next stop is Germany...

Away and Back!

Impivaaraan ja takaisin...

The summers in the archipelago were golden sunny days and sand between the pages of my books. 

Kesät saaristossa olivat auringon kultaamia päiviä ja hiekanjyviä kirjan sivujen välissä. Lapset polkivat rantaan uimarenkaat ympärillään, ja minä uinuin kallionkolossa.  

Living in the archipelago is about summer jobs and summer's jobs. The ferries are full of travelers and cottage people, our days are full of tasks of nature in the garden and renovation projects. The building permission had to be re-applicated - the first five years have gone fast. I gather herbs and wild vegetables, branches to dry for the sheep and cook for the hungry summer workers.

Elämä saaristossa on kesätöitä ja kesän töitä. Lautat täyttyvät matkustavaisista ja mökkiläisistä, meidän päivämme luonnonkierrosta. On jyrsitty ja kylvetty, nyt kastellaan ja kitketään. Rakennusluvan viisi vuotta humahtivat, vielä ei olla viimeisessä naulassa. Hortoilen, kerppuilen ja keitän nälkäisille. 

Kaupungista tuleville trimmaan parkkipaikkoja punkkiheinistä ja venepaikkoja myrkkykeisoista ja samalla oman menopelini ikkunan. Miten kummassa pikku rannassa on kymmenen venettä rantalepikossa, mutta paikasta pulittaa vain kaksi?

There is a book of seven brothers by Aleksis Kivi - http://en.wikipedia.org/wiki/Seitsem%C3%A4n_Veljest%C3%A4 -
They are stubborn and face difficulties with the demands of their surroundings. They decide to leave their home Jukola and head to the woods to Impivaara, to live their life in the middle of nature and turn their backs to the society. I thought of them and felt the same.

Kesäihmisten veneet kolisevat pilttuissaan venerannan uudessa laiturissa. Jäät jyystivät omastamme kaiken, mihin jalaton nainen voisi astua. Kiepun köysissä ja käsissä, jotka heivaavat mamman ja matka-arkut kannelle. Me mökittömät lähdemme. 

There isn't much where to set my foot  but helpful hands and swaying ropes when I and the trunks are helped on board. We need to get away. We want to escape. We won't come back...

We leave behind all the worries and unfinished tasks, the tiffing summer people and their lawn-mowers that have like aliens taken over our village. Our old and faithful fishing boat shall carry us to adventures and to the island.

Muumipappakin kyntäisi tällä skaftungilaisella, jolla ennen nostettiin silakkaa ja nyt taivalletaan kohti seikkailuja ja saarta. Jääköön taakse huolet ja soimaavat työt, kinastelevat kaupunkilaiset, jotka puhuvat enää lakimiestensä suulla ja älämölöttävät ruohonleikkurit, jotka ovat kuin ufot vallanneet Jukolamme. Me emme palaa!

But first we need some petrol and perhaps some ice-cream. When the skipper turns the key to start the engine nothing happens. I suggest we pray but the teenagers don't have any faith in their eyes lifted from their ipads. We, abandoned, hold the pier of Korpoström and decide to  eat the sandwishes when the coffee is still warm in the thermos. Our escape was short.

Tankkaamme, ja ehkä yhdet jätskit. Mutta kun kippari kääntää avainta, uskollinen Valkomme ei edes hörähdä. Ehdotan perämiehen arvolla polvirukousta, mutta teinien ipadeista kohoavissa katseissa ei usko häily. Me Jumalan hylkäämät karkulaiset pitelemme Korpoströmin laiturista ja päätämme syödä eväsleivät niin kauan kuin kahvi vielä höyryää termoksessa. Lyhyeksi jäi pakomme.

Pitelen peräsintä, jota veneilevä pikkupoika hetki sitten oli nimittänyt keulapotkuriksi. Kesäihmiset suhahtelevat ohi kulautellen dieseliä ja lähettäen maininkeja. Vanhin kuvaa, kuinka edessämme lasten pieni peltipaatti kiskoo kahta tonnia tervattua puuta ja nöyrtyneitä. Siellä kaksi tarraa hamppuköyteen, kolmas ohjaa. 

I hold the rudder when the little Buster boat tows us home. Three of us are there holding the rope and driving. I have all the time in the world - I don't remember when I had last time - I watch the passing boats, summer cottages at the strands, people running from the sauna to swim in the sea.

Päättyipä tämäkin päivä, kun katselen kesäiltaa ja saunojia aatamin frakeissaan. Miten hiljainen olisikaan Jukolamme ilman Toukolan poikia, nimismiestä ja Männistön muoria! Miten hupaisaa kun riittää naimaretkiä, lukkarin lukuja ja härkälaumoja! Hyvä on kotiinsa palata ja osastaan iloita auringon kallistuessa luoteeseen.

Our summers would be dull without all these people and events that make life so colourful and unbelievably hilarious here. And how much do we actually learn about life and ourselves when living in the middle of  all this?