A Visit That Made Us Giggle

Humour is best when you find it in your every day and can laugh at yourself. Sometimes at the way we live, think and do things. It shakes up the ordinary and this time it gave us again a good reason to get together an week-day evening around tables with good food and wine & the locals.

It was a young Finnish-Swede commedian Alfred Backa - a man with his guitar and re-texted songs about our lives. I can never again listen to Michael Jackson and Smooth criminal without thinking about a Sundin driving taxi in the Philippines...

https://www.youtube.com/watch?v=ZPcAYBauaL8- WoW!

And this was a pure euforia..
https://www.youtube.com/watch?v=F-vka3CsVVE

Hotel Nestor was crowded!

I hope you had been there, too. This is the way we do it here in the archipelago.

 His book is to honour Finland that is this year celebrating its 100th birthday. The book has a chapter for each year and while visiting the local high schools the pupils could pick a year - of course they chose the year when sexual education started in the Finnish schools!

To visit Hotel Nestor: http://hotelnestor.fi/ 

Sieraimet pinnalla ei riitä!

It does not cost to breathe but I notice I´m holding my breath. I am so good at fussing - doing, constantly - that I am too busy to stop and admire ending up feeling empty. Of me.

 Ilma ei maksa, mutta kiireessä pidätän hengitystäni ja pihistelen. Jos jossakin olen hyvä niin loputtomassa touhuamisessa. Se tarkoittaa sellaista älytöntä järjen sumeutta, kun ihan marttana päätän raahata vielä tuon lautakasan sirkkelille ja kavuta vielä kerran tikapuille maalipytty keikkuen. Loppuun piiskattu luterilainen moraalikin jo anelee armoa perheestä puhumattakaan. En jaksa iloita siistiytyvästä pihasta, enkä tuvan punaisesta kyljestä, kun maistelen tippuvia punamultapisaroita kurkotellessani sitä viimeistä lautaa. Tuntuu, että tikkailla on tilaa ja haalareissa lepattaa, vaikka siellä pitäisi olla myös puoliso, äiti, virkeä palkkatyöläinen ja ahkera sadonkorjaaja. Kovin tuntuu kuitenkin tyhjältä. Taitaakin puuttua minä itse. 

When building something big - like future - it is easy to forget when tired meaning of all this hard work. Carpe diem. It sounds so simple and I try to forgive myself for failing again and again. To breathe.

Kun rakentaa, ajatus karkaa usein jo seuraavaan urakkaan, tilattavaan kuormaan ja hukassa olevaan muurariin. Mitä maksaa rahti saaristoon ja miten tehdään pienurakkasopimus? Tuskin pysähdymme ihailemaan työn jälkeä ja valmistunutta seinälaudoitusta, kun mieli kurkottaa jo piippuun ja sen pohjavaluun. Jos kuitenkin pitäisi sanoa yksi asia, joka tekee tästä aherruksesta mielekästä ja saa tuntemaan elävänsä eikä vain rakentavansa, olisivat jo muinaisen Rooman rakentajat neuvoneet: ”Carpe diem!” Tartu hetkeen, ole tässä hetkessä läsnä, pysähdy. Hengitä ihan täysin rinnoin.

To get rid of the adrenaline addiction and stress loving I have to learn to stop, sit down and thank myself, admire all the fine things I have made this far. And to notice the signs of spring.

Kun vauhtia riittää, ei enää muista määränpäätä, eikä ehdi katsella maisemia. Omatoimisella diagnosoinnilla määritän taudinkuvaksi stressiriippuvuuden ja adrenaliiniaddiktion. Koitan ehtiä, revetä ja kiiruhtaa – ja olen koukussa. Kadun ja päätän pyristellä, en ensimmäistä kertaa, mutta päätän myös olla itselleni armollinen. Annan itselleni luvan katsella, kurkistella ja kehua, silitellä ja taputella. Ihastelen ja kiitän. Istun ja huomaan mustarastaat, huikkaavat harmaatikat, pilkistävät silmujen kärjet. Olla. Ihan vain minä.

Spring in Rumar.