Farewell to summer sailings

Our nearby harbour Korpoström is peaceful and silent when all the summer sailors have returned to their homes. The wooden sail-boat is the most beautiful boat in our island called Framtiden, the Future.

This summer we didn't have much oppportunities to enjoy the sealife because of the busy building and a motor failure with our mumin boat. So we had her at the home pier and enjoyed picnics on the steady boat instead.

Pellas II on her way to the sea with a help of a local farmer

For longer journeys we could borrow the grand-parents' boat and were able to enjoy the waves and nesting sea-birds on our way to Aspö island.

Aspö is one the most southern islands inhabited year around in our archipelago. It is a lively fishermen-village with a guest harbour, a lovely chapel and a tiny shop during the summer. It is one of our favourites! You can buy fresh archipelago bread and smoked fished - and don't forget the tasty warm dougnuts...

A nature trail follows the cliffs and shores of Aspö and from the meadow we found these kind cows to hug and kiss...

Aspö chapel - the former was blown to the sea!

We slided to the water from the slippery cliffs and let the waves swing us. Then some fish sandwiches and home! With our boat it takes over 2 hours even if we had the wind on our back.

Sateenkaaritaikaa

Pellavaa ja osmoa - ja vähän omia blandinkeja

Sanotaan, ettei pimeyttä kannata pelätä vaan varjoja, mutta minä kammoan tummuutta, harmautta, valjuutta, beigeä elämää – ja seinää. Uskon, että ne räsymaton tummat raidat suo meille kyllä elämä itse, mutta varjoja vastaan voi nousta. Valkoinen on taas kuin lumikuningattaren kuolinkosketus – pelkääkö valkoinen elämää? Ainakin tahmatassuja! Haluan tunnustaa väriä. Kehittelen tässä sisustusfilosofiaani, mutta en ole vielä keksinyt sille hienoa nimitystä…

Keittiön kattoon valkoista mutta parrut saa jäädä 

Sielunveljiä kyllä löytyy kuten englantilainen William Morris. Hän perusti hengenheimolaisineen Arts and Crafts –liikkeen, jossa käsityötaiteella korostettiin kauneuden tärkeyttä niin kotona kuin puutarhassa. Samaa virtaa löytyy ruotsalaispari Karin ja Carl Larssonin kodista. Haluan kertoa värein. Mietin auringonkiertoa, huoneiden kokoa ja tarkoitusta, kun piirrän hahmotelmiani rakennustelineiden keskellä. Kuistilla olkoon ikuinen kesä. Eteinen saa olla lämmin ja valoisa rutistus: Ihanaa kun tulit! Keittiön ruuanlaiton paletti löytyy vanhoista kaapistoista, jotka saavat palata seisomasijoilleen. Vihreä kamari henkii luonnon rauhaa, ja siniseen uneen on turvallista nukahtaa. Siellä missä viipyilee pohjoisen hämärä ja iltahetki, tuodaan aurinkoa. Päiväkirkkaat huoneet kestävät viileämpiä sävyjä. Missä uhkun burgundinpunaista ja hehkun oranssia? Piirrän ja mietin.

vinttikomerossa

Ennen vanhojen tapettiriekaleiden peittämistä puukuitulevyillä kurkimme kerrosten väliin ja ammennamme rohkeutta koreista väreistä. Luotsitilalla oli ollut varaa paperoida tiuhaan uusia tuulia. Me annamme Williamin köynnösten kiertyä salin seinille Morris & Co:n 150-vuotisjuhlankin kunniaksi kotimaisilla vuodilla. Hengittävät ja paperiset tapetit on jyskytelty painolaatoilla vanhojen koneiden voimin. 

Muuten aiomme tarttua suteihin ja kuvioida itse. Helpoin on roiskemaalaus tiukalla ranteella ja vanhalla luudanpalalla. Sabluunat kopioidaan ja vuollaan kalvoille, ja kuvion osat töpsötellään väri kerrallaan. Kalvoja siirretään liitumerkkien ja luotilangan apuja seuraten kattolistalta kohti lattia. Mutta mitä kirjoittaisin kattoon, ja olisiko ruutulattialla hauska hyppiä?

pikku kylpyhuone

Makuuhuoneen skurgolv

Keittiö ennen ootrausta

roiskittua roosalla

My love for the sheep

Summer coats...

The Urbonas

This summer has been long and days have gone quickly. Today began autumn, it seems with a heavy storm from the sea. One thing that occupied me during this summer except building and being a mamma manager was art. I took part in a contemporary art project here in the archipelago by assisting Nomeda and Gediminas Urbonas, Lithauen/Boston, in their Uto-Pia. It was about sheep, archipelago, connections. Last Sunday was a thrilling symposium in an old bunker, in at least 3-stores in a mountain here in Korppoo, where I was asked to tell my feelings about this art project, living in the archipelago and especially about sheep.

When moving here we had seen our small farm as a possibility to become partly self-sufficient, live near the land, the sea and each other, and perhaps even earn a slice of our incomes. Also the feeling of a living farm and a living village by having animals felt natural. Our first one was Agnes, a stubborn, lovely goat-girl. Our girls sleps with her the first nights in their sleeping-bags to keep her company - she was lonely. So we had to find her friends, 3 sheep of Finnish breed. 

We didn't know much about keeping sheep or goats but learnt by doing with a hand-book in one hand, and I started studing agriculture at school. These animals couldn't be eaten up: they were named after my husband's great-aunts... So having Aunt-Salli and Aunt-Alli in our freezer, no! They are pets, companions and landscape-workers.

Our Valmet, Tuisku the horse, our muminboat and the aunties

We have now learnt how to make bunches of birch dried for the winter. We make presents of their soft lovely wool, and they make me glad running to me - or my bags of dried bread - when calling them with their thick coats swinging from side to side. And we wrestle! I didn't know that the nails had to be cut. So it is almost like a rodea trying to catch my big fat ladies, rolling them on their side with kitchen scissors on one hand. When my little boy hugs the mother sheep she leans on him almost closing her eyes and shaking her tail like a dog; she would then meet even the jeaulous goat with the horns...

In this art project I had the opportunity to meet local sheep amateurs and professionals, and the artists with their world-embracing ideas and cameras were forgotten when everyone wanted to learn how to make cheese of sheep milk. We cooked the milk, took temperature, shaveled, sliced, packed and asked endless questions from our guru, Cecilia Persson from Skimra Gård, Åland. She was smiling, calm and amazing with her exact knowledge - and also an example of a woman who had started her own business, gathered information and sheep all over Europe.

Cecilia 

It was interesting to connect people over the Atlantic Ocean and the Archipelago of Finland. I enjoyed that I was able to tell about my passion for the wild vegetables and herbs that were then used in the cheese that we made.

My herbs from Pellas

Being the one that was asked to assist and help made me also feel myself for the first time an islander. The islanders, I have noticed during our two years, are helpful, warm multi-doers, perhaps a bit strange, but very straight and un-complicated people and I am for sure a wanna-be islander! Even if none of us would become a cheese-maker I am sure we all got a lot of possitive energy meeting each other - and strength to believe in what we are trying to achieve.

More about the Uto-Pia: http://www.vilma.cc/uto-pia/

and especially: http://www.vilma.cc/uto-pia/?category_name=guided-tour-performance

Permakulttuurin jäljillä!

Idänsinililja kurkistaa Valmetin takaa

Tervetuloa kesä!

Ruoka on suuri nautinto, ja tuntuu hyvältä syödä sitä, mikä on puhdasta, omaa tai luonnosta. Meitä on lähes kymmenkunta herkkusuuta ja nälkäistä lautasten äärellä. Siksi meillä laitetaan suuri vihannesmaa, talon etelä-länsipuolelle nuorien hedelmäpuiden väliin pienempi ja samalle suunnalle suurempi pellollinen. Satoa korjataan sitten pakastimeen - papuja ja pinaattia - ja kellariin - porkkanoita, perunaa, palsternakkaa, punajuurta, kurkkuja liemessä, lanttuja. Vielä ei ole ollut tilaa esikasvattaa itse, joten vasta haaveilen juuriselleristä ja purjoista.

Sipulit loppuvat kesken, joten tänä vuonna lykkään niitä joka penkin väliin, samalla myös torjumaan kiusantekijöitä.

Vanha myllynkivi

Kylvimme eilen. Viime kesän ihanat napakat keltaiset porkkanat saivat seuraajia. Ne ovat talvehtineet upeasti turvelaatikoissa, ja niista saa hulvatonta raastetta, kun yhdistelee muita juureksia ja normiporkkanoita. Kukkia pitää olla, kehäkukkaa, ruiskaunokkia, krassia ja tuoksuherneitä - ensinmainittuja kuivaan ja sekoitan sitten syksyllä teepakkauksiin tai pakastan ja rapsutan talvisalaatteihin. Kukat ovat silmänruokaakin. Tämän kevään uutukainen on parsasalaatti. Siitä voi kuulemma käyttää lehdet tuoreina ja varret kiehauttaa lisukkeiksi. Maku on jotain siltä väliltä... Koirat olivat tärkeinä lammas- ja vuohivahteina, sillä kuultuaan äänemme olisivat seurankipeinä olleet jo tulossa sorkkimaan rivimme ilman paimeniamme. Aidan teko on vielä vähän vaiheessa.

Mangoldia lupaan tänä vuonna saada myös pakastimeen asti esiryöpättynä - paras pakasterasia on uusiokäytetty puhdas maitopurkki josta yläosa on leikattu irti ja sivusaumat saksittu auki viitisen sentttiä, jotta ne saadaan sitten maalarinteipin kanssa taiteltua kanneksi ja nimi päälle! Helppo sulattaa mikrossa tai kipata kattilaan. Sama lupaus maustehyllylle! Nyt kylvin iisoppia ja kirveliäkin. Lipstikka oli talvehtinut hyvin ja piparjuuri nostaa yrttinurkkauksessa päätään. Minttu ja mäkimeirami kasvavat silmissä. Niin myös tosin juolavehnä ja kaverinsa!

Enää herneet ja pavut odottavat kesäkuuta, ja siemenperunat hakijaansa puutarhaliikkeessä - ensi talven ruokahuolto alkaa olla jo hyvällä alulla! Perunarutto iski vanhaan pottupeltoomme, ja olemme kyntäneet uuden alun - evakkopellon - apilaniitylle. Nyt pitäisi vain löytää hyvä sortti, joka säilyy yli talven ja mahdollisimman taudinkestävä.

Olen kiinnostuksella lukenut nyt uusimmasta Gård&Torpista http://www.gardochtorp.se/ 'permakulttuurista' mutta en ole vielä päässyt kuin niin pitkälle, että kiinnostuin ja löysin omille ajatuksille tukea.

Kultivaattorimme

Siinä tila jaetaan kehiin, joista lähimpiä käytetään päivittäin ja uloimmissa kasvavat sitten sellaiset, joita huolletaan ja hoivataan harvemmin. Kanoja ja possuja vaeltaa ja kuopsuttaa, aurinkotaskuihin kerätään lämpöä pensas- ja kiviaidoin ja viljelyssä maa pidetään mahdollisimman peitettynä esimerkiksi kateviljellen. Hauskinta oli lukea kaarevista linjoista - että se on sitä luonnollista ja tilanhyödyntämistä - ja minusta niin paljon mukavampaa ja kutkuttavampaa kuin vakavat suorat linjat. Tässä kohtaa vanha polvi sitten huomattaa kuinka paljon helpompi on sitten kunnon kultivaattorilla mennä penkkien välissä rikkaruohojahdissa. Se ehkä selittää myös sen, miksi en enää viime kesänä löytänyt tikkumerestäni huolimatta aivan kaikkia kylvännäisiä ennen kuin vasta syksyllä. Mustajuureni olivat melkein hukkuneet ja jäänet kovin laihoiksi, retiisit oli unohdettu syödä ennen kuin olivat nyrkin kokoisia ja kyssäkaali oli iloinen yllätys. Kylvinkö minä tällaisiakin?

Helmihyasintteja

Tänään siirsimme vielä idänsinililjoja remontiln tieltä turvaan uusille kasvupaikoille ja istutimme salkoruusun siemeniä vanhan saunan katveeseen. Ensi kesän sillmänruokaa...






Puutarhamme tärkeitä apulaisia ovat myös nämä viinimäkikotilot, jotka ovat lajissaan Suomen suurimpia, isoja ja ystävällisiä syödessään suihinsa voikukkaa ja toisia etanoita. Ne saapuivat maahan alunperin keskiajalla munkkien mukana. Katolinen kirkko ei katsonut kieroon niiden nauttimista paastoaikaan...  http://fi.wikipedia.org/wiki/Viinimäkikotilo

Menneen maailman kaikuja...

Alkuperäiskuistista poimimme lunetten!

Kuisti on askel kohti kesän vihreitä huoneita ja pakoa pakkasesta kohti hehkuvaa liettä. Se on sitä varten, että vuodenajat pisaroituvat, huurtuvat, paljastuvat ja kehystävät köynnöksin lasiruudut. Siellä pidetään kesäsadetta, kuivatetaan sateenvarjoa, jäähdytetään joulukakkua ja istutaan hytisten kevään ensimmäisellä kahvikupillisella. Kuistin avajaiset ovat sinä päivänä, kun kevätaurinko lupaa sulattaa kohmeiset sormet.

Kuistilla lämmittää viltti ja pieni kannettava kamiina. Se on askel, välitila – ei lämmitetty tehoneliö. Se on kaunistus, kuusiruutuinen lunette, lautaiset pariovet puutarhaan, salpa, pelargoniat ja narahtelevat rappuset. Kuisti on höpsötys, yhtä kaukana kuraeteisen ja tuulikaapin järkevyydestä kuin koko muu talo on ilmalämpöpumpusta ja puolen metrin eristeistä. Maailma tarvitsee uusiakin arvoja mutta en usko, että se pelastuu nykyrakentamismääräyksillä.

Meidät pelasti vain historiallinen arvo. Tänä päivänä ilman energiatodistusta ei rakennuslupaa olisi hellinnyt. Siksi 114 ruudun kuisti on meidän mariannemme, joka koko olemuksellaan kapinoi vanhojen arvojen puolesta. Vapautta seurata sydäntä yhtä paljon kuin järkeä, veljeyttä vanhan ja uuden ajan kesken, tasa-arvoa perinteen ja pakon välillä. Mitä tekevät ne talonkorjaajat, jotka haluavat kunnostaa vanhaa ilman kahta sataa metriä ilmanvaihtoputkea aarteensa uumenissa?

Vanha kuistimme könötti haperona, joten sen tilalla nousee nyt uuden runko vielä puukehikkona. Uudet korkeammat jalat valettiin lecaharkkojen avulla, ja välit täytetään kivillä. Sen kuoreksi tulee pelkkä ulkolauta, joka on samalla sen sisäseinä. Puuparrut nousevat kupolina kohti talon räystästä, ja vanhoista ulkolaudoista on kääntämällä saatu höylätty punahonkainen sisäkatto. Ikkunoiden alle nikkaroitavat pitkät penkit saavat kätkeä kumpparit, mailat ja kesälukemiset. Seinää vasten mahtuu perintökaappi nielemään pihatakkeja ja pelastusliivejä. Nurkkakomero saa tehdä viileäkaapin virkaa. Ettei siis ihan turhake vaikka onkin kaunotar!

Uusi kuisti kohoaa

Puuhellani!

Lilla timmermannen Isak

Ihana viikonloppulounas talkoiden lomassa nautittiin paperimatoilla veneen retkiastioista - ensimmäinen ruuanlaitto puuhella-Kotiliedelläni sitten syksyn 2009.

First weekend-lunch on the wood-stove since autumn 2009 and it tasted so good after scrabing the old paint - four layers of old colours - together with the children. It¨s a pity that the old ceiling had been changed and the new is too fine, but some linseed oil paint and it will look better! Do you notice how the old stocks were set like a bow upwards to keep the whole house straight?

Mina flitiga flickor!

Kattopalkeista jäi vielä rapsuteltavaa seuraaviinkin perhetalkoisiin, sillä maalia on aikojen saatossa suittu ainakin neljä kerrosta. Kattolaudat on valitettavasti joskus vaihdettu ja turhan hienot höylätyt, mutta eiköhän koko hoito kaunistu uudella pellavaöljymaalilla sitten aikanaan. Huomaatko kuinka ennen laitettiin hirret piukeina kaartumaan ylöspäin pitämään tupaa ryhdissä?

Kyökki ja hella

Isontuvan kyökkinurkkaus ennen - nyt iso kaappi saa siirtyä päätyseinälle ja sen tilalle tulee Kaarinan kierrätyksestä löytynyt hieno kahden laarin jättitiskipöytä: tilaa huseerata!

Saavin eteen puuhellan jatkoksi sähköliesi...

Nyt mietitään, miten laitetaan jonon jatkoksi muurin kylkeen sähköliesi, vanhan leivinuunin ja puuhellan kylkiäiseksi. Sitten se pitäisi kattaa kauniilla peltikuvulla koko hellasto.

Tulisiko sähköhellan taakse vanha polttopuulaatikko, ettei se ihan yksin siinä könötä irti seinästä? Vanhat ihanat viime vuosisadan kaakelit saavat pysyä ja uusi naru&pyykkipojat laitetaan lapasten kuivaajille. Ihana olisi saada vanhat keittiönkaapit pidettyä käytössä - ison hyllykön on nikkaroinut paikallisen Hjalmarsin Tagen isoisä!

ja puulaatikko vasemmalla siirtyisi sitten saavin paikalle.

Miltä näyttäisi? Ehkä puulaatikko on liian iso - mitäs sitten keksitään?