Round & About Korppoo

In the end of summer comes the melancholy, I try not to count the days but to look back the endless weeks at home with the whole family around me. It is though there and it is to seize the day. So I suggested a Korpo Runt, a boat-tour around our main island. So when all the summer-workering children had returned home we lifted the anchor!

When turning north from our village harbour you are in the Korpoström route that is an ancient passage and a place for battles between old royal Swedish and Russian fleet. Now the west side of Korppoo is popular among boat-people and surrounded by summer villas and cottage.

Skorvlot with the pilot cottage copy, a small island belonging to our village Rumar.

We got some more diesel in Korpoström - and ice-creams to continue north-west corner.

Friend passing by with their Framtiden, the Future, a traditional archipelago sailing boat.

There is an separate area of Gyltö, an army base which signs we couldn't read but respected. A cannon up on the top got the youngest carried away and the rest of the journey we were pirates lurking for ships to conquer...

Assisting the captain...

Teleberget

In the north side of Korppoo is Verkan harbour where the little Fiskö takes people to smaller islands and where a popular summer harbour and restaurant for leisure boaters is, the Buffalo. The scent of their barbeque watered our mouths so we took take-away-baguettes and had our evening meal on the deck heading east.

Harbour of Galtby where the yellow ferries leave for Norrskata  and Houtskär islands and the white one to Ahvenanmaa, Aland.

Wattkast is an island north of Korppoo with vivid cultivation of vegetables and flowers. It is there where we always drive to buy the meat we need, from the Nystu farm, that has its cattle and sheep free pasturing in the wild growing island of the national park. Wattkast got an over 200 metres long brigde ten years ago that now connects the island to Korppoo main land.

East of Korppoo is Nauvo, Nagu in Swedish. The yellow ferry works night and day taking cars and people over the waterway. In the Nauvo side it is also the home pier of Eivor, the bigger red and white ferry that drives the route to bigger island south from Korppoo. And it is free for people on foot! What a way to see the archipelago!

Eivor and Nauvo Pärnais ferry harbour

It was getting darker and we could see the flashing lights of the small lighthouses along the route towards Utö and open sea. The air was humid of the evening and end of summer but at eleven p.m. it was still possible to find our own little  marina.

At the left the old Fagerholm sea guard base and at the right the old pilot station of Killingholm. This is the route that the anchestors of our estate were piloting 300 years Turku-Utö island. AfterUtö south it is only  the Baltic Sea and the next stop is Germany...

Green Care and Espionage

Terapian tarpeessa

There are no more volunteers, the relatives are cramping. My husband gets lost at the building site in his nighmare and I try to climb ladders without bars. Renovating and building - it is rough especially with a lutheran working moral.

Vapaaehtoisia ei enää ilmoittaudu, sukulaiset alkavat krampata ja ensimmäisiä hermopinteitä vapautetaan. Unessa mieheni eksyy rakennuksille ja tikapuistani puuttuvat alimmat puolat. Rakentaminen on rankkaa – etenkin jos luterilainen työmoraali piiskaa punnertamaan kilpaa, eikä tunne armoa varsinkaan itseään kohtaan. Vasara vie mennessään. Kolotuksia ja vaivoja kimpoaa etusormesta pohkeeseen. Tunnen eksyneeni ”Pieni talo preerialla” -kulisseihin, ja ymmärrän hyvin, että lapsille riittäisi edes toimiva televisio. Taitaa olla huilin paikka.

I feel I am lost in the scenes of Little House in the Prairie. I think we need a rest. Not to be so sinfull and lazy we try to combine work and leisure by visiting renovation shops and old houses to get inspiration and spare parts. We also spy.. How are things arranged in country-side Bed and Breakfasts? Would that solution suit ours? We write and draw down ideas - and enjoy!

On lähdettävä aina matkan päähän, edes seuraavalle saarelle ellei mantereelle asti ehditä. Jotta huili ei olisi ihan suoraa syntiä, otamme etäisyyttä tutkien varaosapankkeja ja perinnekohteita. Teemme siis ostosterapian ja teollisuusvakoilun ryydittämiä lepopyrähdyksiä. Illalla kunnostetussa yöpymisaitassa tai kartanon kamarissa kirjaamme muistiin oivalluksia ja maiskuttelememme mauttomuuksille. Ja nautimme. Maaseudun tiloilla luonto hellii. Se on sitä Green Carea, kun otan tuvan penkillä syliini kissan, nyppään ryytitarhassa eksyneen ohdakkeen tai käyskentelen puutarhan käytävillä. Höristelen hiljaisuutta.

It is the Green Care when we enjoy the silence, places that pamper all sences, feel the nature that heels and renews us. We often find our places to stay via Eceat, http://www.eceat.fi/ - it has a list of farms or houses that think alike we. It gives courage when you see that others have made it already even if we still have some way to go.

One needs idols - but how on earth could mrs Ingels always be so smiling, when the dust from the prairie filled the home and the tired husband kicked his boots to the far corner? We need to learn to be. To compromise. When too tired you can't see the relavant or enjoy the ready and done.

Oma uskokin vahvistuu, kun näen toisten tehneen sen, mihin itsellä on vielä matkaa. On esikuva. Mutta miten se rouva Ingalls aina jaksoi hymyillä, vaikka preerian pöly tunki keittiöön ja väsynyt mies potkaisi saappaansa nurkkaan? Kotikutoinen vihreä hoiva on näemmä kivisempi kyntö kuin toisen maalla pyrähdellessä. Meillä on oppimista  olemisessa. Väsähdys työmaalla hidastaa askelia ja saa pipertämään toissijaisia. Sielunsa silmin ei erota tulevaa valmista saati seuraavaa odottavaa. Kaikkein eniten opin tässä itsestäni. Terapiassa neuvoivat meitä opettelemaan kompromisseja. Kyllähän me, kun vain pääsisimme sopuun, minkä kiistanaiheen ottaisimme harjoitusmatoksi.

Say that we'll practise. For example the door. There are no windows because we cannot agree on the colour - or the colours. I see the door as a colourful flower of creativity, but his eys ache of the seven shades. But I won't give in my Dalai-Lama-green! Help, mrs Ingells, the wind blows in!

Eteisen ovi. Siitä puuttuvat ikkunalasit, joita ei voi kitata ennen kuin ovi on maalattu. Ovea ei voi maalata, ennen kuin väreistä vallitsee yksimielisyys. Minulle ovi on luovuuden värikylläinen kukka. Miehen silmiä särkee ajatus sen seitsemästä sävystä. Dalai Laman hippivihreästä en luovu! Apua, rouva Ingalls! Meille tuulee sisään!

RescuePlan! Next week we'll head to Porvoo and Sipoo - a short holiday visiting old town of Porvoo and sleeping over at Pikku Jokikadun B&B, here!

 
And the next night in the village of Box, Sipoo, at here: http://majatalobox.fi/en/

 
 - We'll still have to decide our disguise outfit; would sun-glasses be enough... A report follows!

Away and Back!

Impivaaraan ja takaisin...

The summers in the archipelago were golden sunny days and sand between the pages of my books. 

Kesät saaristossa olivat auringon kultaamia päiviä ja hiekanjyviä kirjan sivujen välissä. Lapset polkivat rantaan uimarenkaat ympärillään, ja minä uinuin kallionkolossa.  

Living in the archipelago is about summer jobs and summer's jobs. The ferries are full of travelers and cottage people, our days are full of tasks of nature in the garden and renovation projects. The building permission had to be re-applicated - the first five years have gone fast. I gather herbs and wild vegetables, branches to dry for the sheep and cook for the hungry summer workers.

Elämä saaristossa on kesätöitä ja kesän töitä. Lautat täyttyvät matkustavaisista ja mökkiläisistä, meidän päivämme luonnonkierrosta. On jyrsitty ja kylvetty, nyt kastellaan ja kitketään. Rakennusluvan viisi vuotta humahtivat, vielä ei olla viimeisessä naulassa. Hortoilen, kerppuilen ja keitän nälkäisille. 

Kaupungista tuleville trimmaan parkkipaikkoja punkkiheinistä ja venepaikkoja myrkkykeisoista ja samalla oman menopelini ikkunan. Miten kummassa pikku rannassa on kymmenen venettä rantalepikossa, mutta paikasta pulittaa vain kaksi?

There is a book of seven brothers by Aleksis Kivi - http://en.wikipedia.org/wiki/Seitsem%C3%A4n_Veljest%C3%A4 -
They are stubborn and face difficulties with the demands of their surroundings. They decide to leave their home Jukola and head to the woods to Impivaara, to live their life in the middle of nature and turn their backs to the society. I thought of them and felt the same.

Kesäihmisten veneet kolisevat pilttuissaan venerannan uudessa laiturissa. Jäät jyystivät omastamme kaiken, mihin jalaton nainen voisi astua. Kiepun köysissä ja käsissä, jotka heivaavat mamman ja matka-arkut kannelle. Me mökittömät lähdemme. 

There isn't much where to set my foot  but helpful hands and swaying ropes when I and the trunks are helped on board. We need to get away. We want to escape. We won't come back...

We leave behind all the worries and unfinished tasks, the tiffing summer people and their lawn-mowers that have like aliens taken over our village. Our old and faithful fishing boat shall carry us to adventures and to the island.

Muumipappakin kyntäisi tällä skaftungilaisella, jolla ennen nostettiin silakkaa ja nyt taivalletaan kohti seikkailuja ja saarta. Jääköön taakse huolet ja soimaavat työt, kinastelevat kaupunkilaiset, jotka puhuvat enää lakimiestensä suulla ja älämölöttävät ruohonleikkurit, jotka ovat kuin ufot vallanneet Jukolamme. Me emme palaa!

But first we need some petrol and perhaps some ice-cream. When the skipper turns the key to start the engine nothing happens. I suggest we pray but the teenagers don't have any faith in their eyes lifted from their ipads. We, abandoned, hold the pier of Korpoström and decide to  eat the sandwishes when the coffee is still warm in the thermos. Our escape was short.

Tankkaamme, ja ehkä yhdet jätskit. Mutta kun kippari kääntää avainta, uskollinen Valkomme ei edes hörähdä. Ehdotan perämiehen arvolla polvirukousta, mutta teinien ipadeista kohoavissa katseissa ei usko häily. Me Jumalan hylkäämät karkulaiset pitelemme Korpoströmin laiturista ja päätämme syödä eväsleivät niin kauan kuin kahvi vielä höyryää termoksessa. Lyhyeksi jäi pakomme.

Pitelen peräsintä, jota veneilevä pikkupoika hetki sitten oli nimittänyt keulapotkuriksi. Kesäihmiset suhahtelevat ohi kulautellen dieseliä ja lähettäen maininkeja. Vanhin kuvaa, kuinka edessämme lasten pieni peltipaatti kiskoo kahta tonnia tervattua puuta ja nöyrtyneitä. Siellä kaksi tarraa hamppuköyteen, kolmas ohjaa. 

I hold the rudder when the little Buster boat tows us home. Three of us are there holding the rope and driving. I have all the time in the world - I don't remember when I had last time - I watch the passing boats, summer cottages at the strands, people running from the sauna to swim in the sea.

Päättyipä tämäkin päivä, kun katselen kesäiltaa ja saunojia aatamin frakeissaan. Miten hiljainen olisikaan Jukolamme ilman Toukolan poikia, nimismiestä ja Männistön muoria! Miten hupaisaa kun riittää naimaretkiä, lukkarin lukuja ja härkälaumoja! Hyvä on kotiinsa palata ja osastaan iloita auringon kallistuessa luoteeseen.

Our summers would be dull without all these people and events that make life so colourful and unbelievably hilarious here. And how much do we actually learn about life and ourselves when living in the middle of  all this?