Away and Back!

Impivaaraan ja takaisin...

The summers in the archipelago were golden sunny days and sand between the pages of my books. 

Kesät saaristossa olivat auringon kultaamia päiviä ja hiekanjyviä kirjan sivujen välissä. Lapset polkivat rantaan uimarenkaat ympärillään, ja minä uinuin kallionkolossa.  

Living in the archipelago is about summer jobs and summer's jobs. The ferries are full of travelers and cottage people, our days are full of tasks of nature in the garden and renovation projects. The building permission had to be re-applicated - the first five years have gone fast. I gather herbs and wild vegetables, branches to dry for the sheep and cook for the hungry summer workers.

Elämä saaristossa on kesätöitä ja kesän töitä. Lautat täyttyvät matkustavaisista ja mökkiläisistä, meidän päivämme luonnonkierrosta. On jyrsitty ja kylvetty, nyt kastellaan ja kitketään. Rakennusluvan viisi vuotta humahtivat, vielä ei olla viimeisessä naulassa. Hortoilen, kerppuilen ja keitän nälkäisille. 

Kaupungista tuleville trimmaan parkkipaikkoja punkkiheinistä ja venepaikkoja myrkkykeisoista ja samalla oman menopelini ikkunan. Miten kummassa pikku rannassa on kymmenen venettä rantalepikossa, mutta paikasta pulittaa vain kaksi?

There is a book of seven brothers by Aleksis Kivi - http://en.wikipedia.org/wiki/Seitsem%C3%A4n_Veljest%C3%A4 -
They are stubborn and face difficulties with the demands of their surroundings. They decide to leave their home Jukola and head to the woods to Impivaara, to live their life in the middle of nature and turn their backs to the society. I thought of them and felt the same.

Kesäihmisten veneet kolisevat pilttuissaan venerannan uudessa laiturissa. Jäät jyystivät omastamme kaiken, mihin jalaton nainen voisi astua. Kiepun köysissä ja käsissä, jotka heivaavat mamman ja matka-arkut kannelle. Me mökittömät lähdemme. 

There isn't much where to set my foot  but helpful hands and swaying ropes when I and the trunks are helped on board. We need to get away. We want to escape. We won't come back...

We leave behind all the worries and unfinished tasks, the tiffing summer people and their lawn-mowers that have like aliens taken over our village. Our old and faithful fishing boat shall carry us to adventures and to the island.

Muumipappakin kyntäisi tällä skaftungilaisella, jolla ennen nostettiin silakkaa ja nyt taivalletaan kohti seikkailuja ja saarta. Jääköön taakse huolet ja soimaavat työt, kinastelevat kaupunkilaiset, jotka puhuvat enää lakimiestensä suulla ja älämölöttävät ruohonleikkurit, jotka ovat kuin ufot vallanneet Jukolamme. Me emme palaa!

But first we need some petrol and perhaps some ice-cream. When the skipper turns the key to start the engine nothing happens. I suggest we pray but the teenagers don't have any faith in their eyes lifted from their ipads. We, abandoned, hold the pier of Korpoström and decide to  eat the sandwishes when the coffee is still warm in the thermos. Our escape was short.

Tankkaamme, ja ehkä yhdet jätskit. Mutta kun kippari kääntää avainta, uskollinen Valkomme ei edes hörähdä. Ehdotan perämiehen arvolla polvirukousta, mutta teinien ipadeista kohoavissa katseissa ei usko häily. Me Jumalan hylkäämät karkulaiset pitelemme Korpoströmin laiturista ja päätämme syödä eväsleivät niin kauan kuin kahvi vielä höyryää termoksessa. Lyhyeksi jäi pakomme.

Pitelen peräsintä, jota veneilevä pikkupoika hetki sitten oli nimittänyt keulapotkuriksi. Kesäihmiset suhahtelevat ohi kulautellen dieseliä ja lähettäen maininkeja. Vanhin kuvaa, kuinka edessämme lasten pieni peltipaatti kiskoo kahta tonnia tervattua puuta ja nöyrtyneitä. Siellä kaksi tarraa hamppuköyteen, kolmas ohjaa. 

I hold the rudder when the little Buster boat tows us home. Three of us are there holding the rope and driving. I have all the time in the world - I don't remember when I had last time - I watch the passing boats, summer cottages at the strands, people running from the sauna to swim in the sea.

Päättyipä tämäkin päivä, kun katselen kesäiltaa ja saunojia aatamin frakeissaan. Miten hiljainen olisikaan Jukolamme ilman Toukolan poikia, nimismiestä ja Männistön muoria! Miten hupaisaa kun riittää naimaretkiä, lukkarin lukuja ja härkälaumoja! Hyvä on kotiinsa palata ja osastaan iloita auringon kallistuessa luoteeseen.

Our summers would be dull without all these people and events that make life so colourful and unbelievably hilarious here. And how much do we actually learn about life and ourselves when living in the middle of  all this?