Se ei kyllä pidä
paikkaansa, että olisin roikkunut bussin perässä, niin kuin lapset väittävät, vaikka
itkinkin vuolaasti. Kesäihmiseni ovat lähdössä yksi toisensa jälkeen, ja
kyyneleeni ovat yhtä paljon haikeutta kuin ikävää. Punaisesta paperista
leikkaamani ravut käpristyvät kosteassa illassa, kun sytytän kynttilöitä
lasipurkkien ketjuun. Huumaava elokuun yö on lohduttavaa samettia.
Peukalonkokoiset hepokatit ovat kiivenneet syreenin oksille, ja lepakot
syöksylentävät purkkieni eksyttämiä yöperhosia. Meidän muinaistulemme ovat
jäähyväiset kesälle, kun ne ennen viestivät tulijoista. Imeskelemme
rapu-ressukoiden saksia ja laulamme kasvavalle kuulle.
Kuistilla on kori
lasipurkeille ja kynttilänpätkille, eteisessä naula otsalampuille. Ne ovat
jatkaneet päivää syksyn tullen, merkanneet polkujen kompastuskivet ja antaneet leikkiaikaa
talvisin. Lasten hiihtoladun pellolla on voinut erottaa otsalamppujen
välkkeestä. Pian niitä taas tarvitaan, mutta syvenevään pimeään saamme tänä
syksynä sellaiset, joita tavalliset ihmiset kutsuvat pihavaloiksi.
Meille tämä on harppaus,
kun kassien kanssa on hoiperreltu autolta ulko-ovelle kompastellen polulle unohdettuihin
kottikärryihin. Poika tuli mummolasta ojan kautta vauhtia hakien. Tilan töissä
suttaantuu aikaa, kun mitään ei löydä, ja otsalamppu liu’uttaa hikisen pipon
silmille. Pihassa palava valo on toivotus peremmälle, mutta myös karkottaa
kutsumattomia. Kotona ollaan!
Millainen malli sopisi?
Täällä maalla ei ollut koristeellisten lyhtyjen esikuvia kaasulamppuja katujen
varsilla, joten se vaihtoehto tuntuu kaupunkilaiselta – sopisiko hautausmaalle?
Sähkövalot tulivat kaupunkeihin 1900-luvun alussa, mutta koko sähkötouhu
saaristoon vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Ruotsalaiset sisustajat tuputtavat
emaloituja lieriä, joiden käsin puhallettua kupua kannattelee valurautainen
joutsenkaula. Välistä löytyy vielä posliininen lampunsokkeli. Niitä löytyy jo
joka markilta niin kuin ennen telttatuoleja ja nykyään trampoliineja.
My mother-in-law is telling about petromax lanterns which were used here. Perhaps.. |
Ohje neuvoo valitsemaan
sellaisia, kuin olivat muotia sähkön tullessa, mutta silloin elettiin jo
funkkista ja muuta järkiaikaa. Anoppi muistelee petromaxeja, voimavalolyhtyjä.
Ehkä niiden myrskylyhtymäisessä muotokielessä olisikin saaristoa. Vanhassa
pihapiirissä vähempi on aina parempi. Niin paljon emme saa myöskään loistaa, että
valon ikävässä sammutamme tähdet.