Suuri Seikkailu ja elämä nyt!

Hyppäsimme käsi kädessä! Olemme saanet aitoutta, pysähtymistä, heräämistä, hetkeä. Nyt elämme hirsiä ja pellavarivettä, banaanilaatikoita, teinejä ja taaperoa, koiranneniä ja lampaita, kaartelevia merikotkia ja huikaisevaa halua merelle.

KOTIKALLIO

KOTIKALLIO

9.3.2018

Egg Retreat

Sitä tuntee itsensä ihan Taiteilijaksi tai ainakin Taitavaksi, sillä mehiläisvaha loihtii väriupotuksin ihmeellisiä kuvioita ja sävyjä ihan tavallisen kananmunan pintaan. Pappa toimi maestrona, joka tilasi Amerikasta väripussit, kotimaista luomumehiläisvahaa, taivutteli lusikat ja opasti munapajalaisia yhtenä talvisena VIKK-viikonloppuna. VIKK on meidän korppoolaisten jekku saada kansaa saaristoon ympäri vuoden. Joka kuun ensimmäisenä lauantaina ja sunnuntaina tapahtuu. Majoitusta, tekemistä, herkuttelua! Me otimme varaslähdön pääsiäiseen paastonajan puuhastelulla.

Työpajalaisten keskittyminen oli täydellistä, keittiöstämme tuli hetkeksi mehiläisvahan tuoksuinen retriitti, jonka vain puuhellan äänet ja kahvitauot katkaisivat. Niin isot kuin pienet onnistuivat luomaan kotiinviemistä. Tästä taisi nyt tulla ihan jokavuotinen perinne!

 Decorating eggs with the help of beewax is an orthodox tradition and we decided to have a workshop for archipelago visitors and islanders to try it. It was part of our VIKK-weekends, weekends in creative Korppoo, when we living in Korppoo want to invite you all with special offers, activities, good food and cosy accomodation every first Saturday and Sunday of  the month. Our maestro Örjan was the teacher and with great patience taught all the participants of workshops how to melt the beewax and bath the eggs in these lovely colours.







 It was like attending a retreat, the concentration was total and it was only the sound of fire burning in the stove and scent of coffee that convinced the egg-artists to have a break with the cakes. It was such a lovely weekend that I think it is going to be a tradition from now-on. A peek towards the Easter.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti